19.12.2012

Piparisydän -kakku

Anja sai pikkujoululahjaksi uuden suloisen lapsenlapsen ja tarjosi meille työkavereille kakkua sen kunniaksi.


Kakun tein laktoosittomana. Ohje on vähän noin mitoilla täytteen suhteen, mutta jotain tänne päin:


Piparisydän -kakku:

Pohja:
4 munaa
1½ dl ruokokidesokeria
2 dl karkeita vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
1½ dl vettä
½ dl fariinisokeria
½ dl puolukkamehua

Väliin:
1-2 dl puolukkahilloa
4 dl vispikermaa
1 dl puolukkasurvosta
½-1 dl piparimurua
2 tl vaniljasokeria
sokeria

Pinnalle:
1 dl vispikermaa
sokeria
250 g ruskeaa sokerimassaa (käytin SatinIceä)
200+50 g valkoista marsipaania

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, lisää vaahtoon varovasti sekoittaen. Paista voidellussa korppujauhotetussa sydänvuoassa 180 asteessa puolisen tuntia.

Kiehauta vesi, lisää fariinisokeri ja survoksesta valutettu puolukkamehu. Jäähdytä.

Vaahdota kerma, mausta sokerilla. Jätä viidesosa vaahdosta eristeeksi pinnalle. Murskaa piparit hienoksi morttelissa. Lisää murut, puolukkasurvos ja vaniljasokeri kermavaahtoon (piparia ja puolukkaa voi laittaa oman maun mukaan). Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria.

Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaa. Kostuta alin kerros, levitä ohut kerros puolukkahilloa ja puolet piparivaahdosta ensimmäiseen väliin. Lisää seuraava kerros, kostuta ja täytä, lisää kansi ja kostuta (lientä ei tarvi laittaa kokonaan, näppituntumalla). Laita vuoka kakun päälle ja anna tasaantua hetki jääkaapissa.

Levitä pinnalle kermavaahto. Vaivaa marsipaani ja sokerimassa sekaisin, jätä 50 g marsiaania koristeluun. Kauli massa levyksi ja kuorruta kakku. Muotoile lopusta marsipaanista "pursotukset" pipariin. (Valkaisin marsipaania valkoisella pastavärillä.)



Onnittelut Anjalle ihanasta joululahjasta <3

4 kommenttia:

  1. Aloitteleva kakkumestari20. joulukuuta 2012 klo 13.36

    Kakku oli hyvää tälläkin kertaa!

    Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  2. Kakku olisi ihan miun makuuni, tykkään puolukkaisista leivonnaisista kaiken kaikiaan. Minunkin jumittunut blogini sitten palasi ennalleen pari päivää sitten....kuten käsittääkseni kaikki joilla oli niitä domain-hankaluuksia. Osoitteeni olisi TAAS kerran muuttunut eli www.mimminkeittio.vuuodatus.net tuo suoraan blogiini, eikä tule klikkauksia sille ryövärisivulle.

    Oikein Mukavaa ja Makoisaa Joulua.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.